Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu (2.Kor.4:16)
Raamattua lukiessa käy ilmi uskonelämän kaksi puolta. Toisaalta Jeesuksen seuraajille luvataan iloa, rauhaa ja onnellisuutta, mutta toisaalta myös luvataan ettemme välty kärsimyksiltä ja koetuksilta, jopa vainolta uskomme tähden. Joillakin kristityillä on taipumusta korostaa enemmän jompaakumpaa puolta, mutta meidän tulisi pyrkiä löytämään tasapaino jossa kumpaakaan puolta ei väheksyttäisi tai unohdettaisi.
Monet psalmit ovat hyviä esimerkkejä siitä, kun nämä kaksi puolta kohtaavat toisensa. Ne saattavat alkaa sydäntäsärkevällä ja jopa raadollisella vuodatuksella, mutta loppuvat usein kiitokseen ja ylistykseen. Mitä se meille kertoo ja voi opettaa? Avain opetuksen ymmärtämiseen on siinä, että ymmärrämme lihan ja Hengen välisen eron.
Ihmisen lihassa, meidän syntyperäisessä, synnillisessä luonnossamme ei asu mitään hyvää (Room 7:18). Lihamme on ainaisessa sodassa Jumalaa vastaan, se ei voi muuta tehdä (Gal 5:17). Lihamme ei tyydy tai iloitse siitä mitä Jumala haluaa elämässämme tehdä, silloin kun se on lihan tahtoa vastaan. Ja varsinkin joutuessaan kärsimään ilman minkäänlaista lihallista päämäärää tai tarkoitusta, liha pistää kampohin niin paljon kuin pystyy.
Psalminkirjoittajat olivat ihmisiä, jotka joutuivat taistelemaan lihansa himoja vastaan aivan samoin kuin mekin. Joutuessaan Jumalan kärsimyskouluun, nostaa liha aina päätänsä ja alkaa puhumaan. On lohdullista, että Jumala on Sanaansa sallinut myös näitä lihallisia vuodatuksia, mutta toivoa ja uskoa antavaa, että ne eivät jää hallitsevaksi olotilaksi, vaan vaihtuvat kiitokseen.
Tästä voimme oppia, että kärsimyksissämme me voimme purkaa sydämemme Jumalalle. On turhaa yrittää peitellä mitään sieltä nousevaa, sillä Hän tietää joka tapauksessa kaiken meissä olevan, paremmin kuin me itsekään, ennen kuin mitään edes sanomme tai ajattelemmekaan. Ja itse asiassa Jumala odottaa - voisi jopa sanoa että Hän vaatii meidän tuovan Hänelle kaiken sydämestämme nousevan. Sillä tavalla Hän puhdistaa ja pyhittää meitä, tuomalla meidät kaikkine synteinemme valkeuteen jossa Jeesuksen veri voi puhdistaa meidät synneistämme.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa prosessin päämäärä, eli puhdistuminen ja ilon sekä rauhan löytäminen. Kun saamme purkaa Jumalalle kaiken lihastamme nousevan ja Hän ottaa ne pois, pääsemme sisälle Hengen hallitsemaan olotilaan. Vain siinä me voimme ymmärtää, että on meille parasta kun kärsimyksien ja koetuksien tulen kautta Jumala käytännössä kuolettaa lihaamme, jotta emme kiinnittäisi sydäntämme tähän maailmaan. Vain tätä tietä kulkemalla löydämme ilon ja rauhan joka ei ole riippuvainen olosuhteista.
**
Lähettänyt Herman
